Polku METSÄÄN – Untuvikosta metsänomistajaksi -kurssi on julkaistu
Tuoreella metsänomistajalla on valtavan paljon kysymyksiä mielessään metsään liittyen. Jokaiseen kysymykseen olisi tärkeä saada vastaus, mutta mistä etsiä vastauksia. Itse lähdin untuvikkona metsänomistajana netin syövereistä etsimään vastauksia ja olin ihan eksyksissä. En ymmärtänyt löytämääni, kun sanasto oli vierasta. Pohdin, miten tästä untuvikosta voi koskaan tulla oikea metsänomistaja.
Kuin taimi olisi putkahtanut pinnalle
Pienet sirkkalehdet auenneena ihmettelee uusi taimi maan pinnalla tuulta, sadetta, aurinkoa, ympäröivää maailmaa. Mitenköhän minä tässä pärjään? Juuria pitää työntää syvemmälle tai leveemmälle, että pysyn pystyssä, kun kaikki tuo ympärillä oleva haastaa olemistani. Ylpeänä nostan päätäni ja rupean kasvamaan myös pituutta, lisää lehtiä, ensimmäisiä oksia, runkoa pystyyn.
Vähän samalta tuntuu nyt, kun saimme ensimmäisen verkkokurssimme Polku METSÄÄN – Untuvikosta metsänomistajaksi kauppaan. Mitenköhän se vastaanotetaan? Onko siitä hyötyä kokemattomille metsänomistajille tai sellaiseksi tulossa oleville? Kyllä, voin sanoa, että on. Testiryhmämme, jossa oli sekä metsäalan ammattilaisia, että kokemattomampia metsänomistajia antoivat palautetta:
“Kurssin sisältö oli erittäin kattava ja siinä oli juuri ne tiedot, mitä itse tulevana metsänomistaja näin alkuun pääsemiseksi tarvitsen. Asiat oli esitetty erittäin selkeästi, ei tuntunut ollenkaan siltä, että olisin ollut poissa omalta mukavuusalueeltani. On tuntunut vaikealta lähteä liikkeelle tämän itselle täysin uuden asian osalta, mutta tämä kurssi oli juuri se tarvittava pieni tönäisy oikeaan suuntaan, nyt on jotain, mistä ottaa kiinni.” – Jenni, kokematon tuleva metsänomistaja
“Kurssin arvo uudelle metsänomistajalle on erityisesti siinä, miten kattavasti tässä koko ajan tuodaan esiin yhteistyökumppanit ja tahot joiden puoleen voi ongelmineen kääntyä.” – Liisa, metsänomistaja, metsuriopiskelija
Näiden ja monien muiden palautteiden jälkeen voin todeta, että ajatukseni helpottaa kokemattomien metsänomistajien ahdistusta siitä, että pitäisi tietää paljon, mutta ei ymmärrä edes ammattilaisten slangia, on saatu nyt oivallisesti alkuun. Polku METSÄÄN – Untuvikosta metsänomistajaksi -kurssi vie sinut turvallisesti polun alkuun. Siitä on helpompi lähteä etenemään joko kurssilta saatujen vinkkien kautta tai sukeltamalla tulevien laajempien kurssiemme sisältöön ja opiskella metsäasioita hieman enemmän.
Polku METSÄÄN – Untuvikosta metsänomistajaksi -kurssi sisältää:
- Johdanto metsän omistajuuteen
- Metsän omistusmuodot ja omistajuuden siirtyminen
- Metsän arvoon vaikuttavat tekijät
- Metsän arvon määrittäminen
- Metsäsuunnitelma
- Metsänomistajalle kuuluvat vuotuiset byrokratiat
- Puukaupan teko – mitä kannattaa ottaa huomioon onnistuneiden puukauppojen tekemiseksi
- Puukaupoille lähdössä
- Puunmyyntisuunnitelma eli leimikko
- Tarjousten pyytäminen ja vertailu
- Hakkuuoikeuden myynti
- Puukauppakirja eli hakkuusopimus
- Hakkuiden valvonta
- Jälkityöt
- Metsän uudistaminen hakkuiden jälkeen
- Miten nostan metsäni arvoa hoitamalla sitä
- Miksi metsää pitäisi hoitaa
- Mitkä ovat tavoitteesi ja motiivisi
- Millä toimenpiteillä metsän tuottoa voidaan nostaa
- Mitä ovat metsäsertifikaatit ja mitä hyötyä niistä on
- Mitä sitten, jos et halua hakata metsääsi
- Mitä hyvin hoidettu metsä tarjoaa omistajalleen
- Mistä haen apua metsäasioissa
- Millaista apua tarvitset
- Toimijaverkosto
- Metsänhoitoyhdistys
- Isot puunostajat / metsäyhtiöt
- Metsäkeskus
- Otso Metsäpalvelu
- Paikalliset metsäpalveluiden tuottajat
- Omaisuudenhoitopalvelut
- Luke -luonnonvarakeskus
- Tapio
- Metsä on muutakin kuin tukkipuuta
- Raakapuuta metsä- ja sahateollisuuden tarpeisiin
- Energia- ja lämmöntuotantoa metsäenergialla
- Puupohjaiset raaka-aineet korvaamaan uusiutumattomia luonnonvaroja
- Keräilytuotteet
- Metsästys
- Hyvinvointia ja mielenterveyttä metsästä
Jaa, että mistä sen kurssin voi ostaa? No, klikkaapa tätä linkkiä, niin pääset verkkokauppaan:
Paina tästä tutustuaksesi tarkemmin verkkokurssiin!
Nauttikaamme kuulaista syyssäistä!
-Outi-
metsänomistajana yli 10 vuotta, kantapääopistosta lähtenyt ja kouluttautunut metsuriksi
Jos koit kirjoituksen hyödylliseksi, niin laita hyvä kiertämään.