Missä kunnossa on tie metsääsi?
Kevään ja syksyn kelirikkojen aikaan moni tuskailee teiden kunnon kanssa. Kevätauringon paistaessa päivisin tien pinnalla oleva lumi ja jää sulavat ja pehmenevät. Ajo tiellä voi olla kuin raideliikenteellä, sinne menet, minne raiteet vievät. Auto heittelehtii miten sattuu, ja kuskista voi tuntua, että ei olekaan enää kuskina vaan matkustajana. Samoin pitkien sateisten jaksojen jälkeen voi syksyisin tiestö olla pehmennyt niin, että joka paikkaan ei uskalla edes henkilöautolla mennä.
Kuulostaako tutulta? Mietipä, jos alla olisikin lavettiauto, jolla kuljetetaan metsäkoneita työmaalle tai puutavara-auto, joka tulee hakemaan hakkuista tulleita puita? Nuo kulkupelit painavat kymmeniä tuhansia kiloja ja rasitus tielle on huomattavasti isompi kuin metsänomistajan oman auton paino.
Teiden perusparannuksiin on saatavana rahaa Ely-keskuksilta
Teiden kunto on tärkeä osa maamme huoltovarmuutta. Hyvät tiet varmistavat, että sekä ihmiset että erilaiset tavarat kulkevat turvallisesti kelillä kuin kelillä. Ne myös varmistavat, että pelastusajoneuvot pääsevät tarvittaessa mahdollisimman lähelle kohdetta, oli sitten kyse ihmisten pelastamisesta tai metsäpalon sammutuksesta.
Tämän takia teiden perusparannuksiin on saatavana erilaisia tukia. Isoin tuki on tällä hetkellä Ely-keskusten kautta haettava yksityistieavustus. Sitä on nyt, vuonna 2022, saatavana kymmeniä miljoonia euroja, kun käyttämättömiä määrärahoja on siirtynyt edellisiltä vuosilta.
Ely-keskuksen yksityistieavustus on merkittävä tuki yksityisteille. Tien perusparannushankkeisiin voi saada suunnitteluun, valvontaan, materiaaleihin ja konetöihin jopa 70% tukea. Jos kunnostettavana on silta tai edessä on luonnon aiheuttamien tuhojen korjaus, tuki on peräti 85%.
Nykyään tien varrella ei tarvitse olla edes vakiasutusta, jolloin tuki on paljon useamman tiekunnan haettavissa. Pienin avustussumma on 10 000 euroa. Tämän kokoisen hankkeen budjetti on noin 14 300 € eli tiekunnan jäsenten maksettavaksi jää 4 300 euroa. Metsänomistaja saa vähentää kulun metsäverotuksessa.
Kemera-tukea saatavilla vielä vuonna 2023
Metsäkeskuksen kautta voi hakea Kemera-tukea metsäteiden perusparannuksiin ja rakentamiseen. Tukiprosentit on pienempiä kuin Elyn kautta haettavassa tuessa, mutta hankkeelle ei ole euromääräistä alarajaa. Toisaalta Kemera-tuessa on kunnostettavan tai rakennettavan tien oltava vähintään puoli kilometriä pitkä.
Kemera-tuki on poistumassa ja vuoden 2024 alusta tuki on vaihtumassa Metka-tueksi. Sen tarkkoja tukiehtoja ei vielä ole hyväksytty, mutta asetusehdotuksessa on mukana myös tiehankkeet.
Miten tien perusparannushanke käynnistetään?
Jos tiellä ei vielä ole järjestäytynyttä tiekuntaa, se pitää perustaa ja huolehtia tiedot yksityistierekisteriin ja digiroadiin. Olemassa olevassa tiekunnassakin on tarkistettava, että tiedot on viranomaisrekistereissä ajan tasalla.
Ensimmäisenä on tehtävä arvio kunnostustarpeesta ja suunnitelma, mitä tielle pitäisi tehdä. Budjetti tarvitaan, jotta voidaan tehdä tiekunnan kokouksessa päätös hankkeen käynnistämisestä ja tuen hakemisesta. Tästä voi tulla tiekunnan kokouksessa vilkastakin keskustelua, jos osakkaille olisi tulossa merkittävä lasku hankkeen takia. Jotkut tiekunnat ovat ennakoineet ja keränneet ennakolta korkeampia tienhoitomaksuja, jotta kassan pohjalla olisi jo rahaa peruskorjaushanketta varten. Kaikki tiekunnan osakkaat eivät välttämättä näe myöskään perusparannukselle tarvetta, jos heidän oma kulkunsa on vain kesäaikaan satunnaista mökkeilyä.
Kun tiekunnan päätös on olemassa, voidaan avustushakemus tehdä. Hakemus on tehtävä ennen projektin käynnistämistä, koska jälkikäteen ei avustuksia enää voi hakea ja saada. Avustuspäätöksen saamisen jälkeen voi sitten käynnistää projektin.
Kunnostetun tien hoitokulut laskevat
Jos tien osakkaita mietityttää peruskunnostusprojektin kustannukset, niin ajatukset voisi kääntää tuleviin vuosiin. Kunnostuksen jälkeen tie on kaikille paremmassa ja turvallisemmassa kunnossa ajaa. Myös tien vuotuiset hoitokustannukset todennäköisesti laskevat, kun ei tarvita jokavuotista reikien paikkailua ja uuden soran tuomista painaumiin. Hyväkuntoinen tie on myös helpompi pitää talvellakin ajokuntoisena kuin heikompikuntoinen.
Kun tie on kunnossa, se voi mahdollistaa metsänomistajalle paremmat puukaupat tai ylipäätään puukaupat, kun tietä pääsee kulkemaan isoilla koneilla ja puutavara-autolla. Peruskunnostuksella voidaan aiemmin pelkästään talvella ajettava tie saada myös kesällä ajettavaksi tai jopa kelirikkoaikaan ajettavaksi, jolloin tie ei rajoita hakkuiden aikataulutusta.
Metsänomistajan kannattaa olla aktiivinen tieasioissa jatkuvasti. Silloin olet jo myöhässä, jos tien kunnostus tulee mieleesi, kun haluaisit tehdä puukauppaa, mutta ostajat eivät jätä tarjousta tien takia. Lue laajemmin aiheesta jutusta Mitä metsänomistajan pitää tietää tieasioista?
Yleensä tienhoitomaksut ovat pieniä siihen nähden, mitä hyötyä sinulle metsänomistajana on kunnossa olevasta tiestä. Ja muistathan sen, että metsään kohdistuvat tienhoitomaksut ovat sinulle vähennyskelpoisia metsäverotuksessa.
Missä kunnossa on tie metsääsi? Onko se kuljettavissa puutavara-autolla vai pusikoitunut kinttupolku, jonne uskaltaa juuri ja juuri maastoautolla ajaa kesällä kuivalla kelillä?

Jos koit kirjoituksen hyödylliseksi, niin laita hyvä kiertämään.