Hirvipaisti soitti ovikelloa
Metsän tuotoksia mietittäessä usein jämähdetään vain puuhun, marjoihin ja sieniin. Nuo ovat jotenkin luonnollisia – puu tietysti ensi sijaisena. Marjat ja sienet jokamiehenoikeudella kenen tahansa poimittavissa. Mutta riista unohtuu usein. Metsänomistaja omistaa myös metsästysoikeudet omassa metsässään. Itselleni ainakin tuli yllätyksenä, kun metsänomistajiksi päädyimme, että meillä on myös metsästysoikeus maillamme. Tiesitkö sinä sitä?
Osa metsänomistajista ei kuitenkaan itse metsästä. Ei mekään metsästetä. 
Elämä on muutenkin täynnä kaikenlaista, ei siihen enää mahtunut ajatuskaan metsästyksestä mukaan. Metsästysoikeus voidaan luovuttaa metsästäjille. Paikallinen metsästysseura tekee mielellään sopimuksen metsänomistajan kanssa ja kerää näin metsästysoikeudet mahdollisimman kattavasti omalla toimialueellaan. Näin syksyllä hirvenmetsästyksen alkaessa on helpompi suunnitella jahteja, kun ei tarvitse pohtia, mihin metsäpalstalle olikaan oikeus ja mihin ei. Pienriistan metsästysoikeuden voi luovuttaa vaikka yksittäiselle metsästäjälle, joka voi sitten käydä riistalintuja tai jäniksiä ampumassa. Kuulostaako kauhealta? Pieniä viattomia luontokappaleita ammutaan ja vielä minun metsässäni.
Mietitäänpä asiaa nyt ensin metsän kannalta. Monessa taimikossa on taimet syöty ennen kuin ne on kunnolla kasvuun päästy. Metsän uudistaminen viivästyy ja saattaa vaatia täydennysistutusta, kun puput, kauriit tai hirvet ovat herkut poskeensa pistäneet. Kyllä siinä metsänomistaja raapii korvallistaan ja pohtii, millä ilveellä suojaisi taimikkonsa ja tulevat metsätulonsa noilta tuholaisilta. Karkotteita ja keinoja jos toisiakin kokeillaan ja etsitään ratkaisuja vaikka kannon nokkaa viedystä radiosta, joka höpöttelee siellä yötä päivää. Toisaalta voidaan yrittää ohjailla kauriita ja peuroja syöttöpaikkoilla tietyille alueille ja koittaa pitää ne tyytyväisinä omenoilla ja muilla herkuilla talven, jotta taimet saisivat olla rauhassa.
Majavat voivat myös olla yksiä riiviöitä. Sen, mitä kaksi insinööriä kerkiää purkamaan patoja ojista päivisin, patoinsinöörit kasaavat yön aikana 
uudestaan – pahimmillaan jopa niin, että paikalle viety riistakamera ei tallenna tekijöitä, mutta yks kaks pato ja rakennustarpeet on siihen vain ilmestynyt. Taistelu alkaa syysöiden viilentyessä ja kestää aina kunnon talven tuloon asti. Miksikö emme anna viattomien luontokappaleiden rauhassa padota ojaa, jos ne kerran niin haluavat? Monessa paikassa on nähty, kun padot on kenenkään huomaamatta päästy rakentamaan, niin vesi on noussut metsän puolelle. Isoja alueita puustoa on tuhoutunut, kun juuristo on hukkunut veteen, eikä happea enää ole sinne saatu. Myös laajentunut majavakanta on saattanut kaataa ison alueen puut, ihan vain syödäkseen kuoret ja rakentaakseen seuraavaa patoa jonnekin.. Yhdelläkin majavaperheellä on laaja vaikutus isolle alueelle ja jos yhdyskunta kasvaa, niin tuhoalue laajenee moninkertaiseksi.
Kun metsästäjät saavat metsästysoikeuksia palstoille ja näitä riistakantoja saadaan pidettyä pienempänä, hyötyjä on paljon. Taimikot pääsevät paremmin rauhassa kasvamaan ja tuottamaan omistajalleen puuta normaalissa kiertoajassa. Myöhemminkin voidaan taimikot raivata normaaliin kasvatustiheyteen ilman, että tarvitsee jättää niitä turhan tiheiksi ahtaammin kasvamaan hirvivaaran vuoksi. Majavat eivät pääse tuhoamaan metsää ja mahdollisesti peltoalueita.
Vielä isompana ja tärkeämpänä asiana pidän kuitenkin hirvi-, peura- ja kauriskannan kurissa pitämistä liikenteen turvallisuuden kannalta. Tänäkin syksynä on pari ystävää jo kolauttanut yhteen peuran tai kauriin kanssa. Onneksi on säästytty nyt pelkällä pellillä ja lievillä niskojen muutaman päivän särkemisellä. Pahemminkin olisi voinut käydä. Ja valitettavan paljon pahempia kolareja käykin. Yli 1800 hirvikolarissa on parin viime vuoden aikana kuollut kolme ihmistä vuodessa ja loukkaantunut reilu 140 henkeä. Näiden laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat vuonna 2017 63,5 miljoonaa euroa, mikä on valtava summa!
Näiden ajatusten myötä palaan siihen ovikellonsoittoon. Hirvipaisti, tai sen tuoja, soitti eilen ovikelloa. Iloisella mielin otin paistin vastaan, kun samalla tiesin, että yksi iso uroshirvi on saanut osuman, eikä ole enää vaarana ihmisille – ei metsissä, eikä liikenteessä. Meillä herkutellaan tuosta useamman kerran ja nautitaan puhdasta luomulihaa. Perheen “lihaanit” kiittävät ja kumartavat, kun metsästäjät ovat omaa aikaansa käyttäneet meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi.
Turvallista syksyä kaikille!
-Outi-