5 syytä, miksi pyytää metsäalan ammattilainen tekemään tila-arvio metsästä perunkirjoitusta varten
| |

5 syytä, miksi pyytää metsäalan ammattilainen tekemään tila-arvio metsästä perunkirjoitusta varten

Kun ihminen kuolee, häneltä jäänyt omaisuus on luetteloitava ja kirjattava perunkirjoituksessa perukirjaan. Omaisuuden arvo myös arvioidaan ja kirjataan ylös. Perukirjaa varten selvitetään myös kuolleen henkilön perilliset, niin sanottu perikunta. Myös mahdollinen testamentti, jolla henkilö on määrännyt omaisuutensa siirtymisestä luetaan ja kirjataan ylös. Mikäli kuollut henkilö on ollut naimisissa, niin lesken omaisuus kirjataan myös perukirjaan ja…

Pyhäinpäivän ajatuksia metsänomistamisesta
|

Pyhäinpäivän ajatuksia metsänomistamisesta

Oletko saanut hiljattain suru-uutisen? Ihan ensimmäisenä osanottoni! Tunteiden vuoristorata voi olla melkoinen ja päälle kaatuu valtava määrä asioita hoidettavaksi. Tilanne on usein vaikea, voimia ei olisi ruveta näitä kaikkia setvimään. Eikä aina ole tietoakaan, mitä kaikkea pitää hoitaa. Yksi tärkeimpiä asioita on kuitenkin perunkirjoitus, joka pitää tehdä kolmen kuukauden sisällä ihmisen kuolemasta. Perunkirjoituksessa kirjataan perukirjaan…