Allekirjoita tämä nyt heti!
Oletko koskaan kohdannut vahvaa, vaikuttavaa mainostusta, johon olet napannut kiinni – heti – miettimättä – ottamatta selvää? Millainen tilanne on ollut? Sinulla on todennäköisesti ollut jo jonkinlainen tarve tuolle tuotteelle tai palvelulle, jota sinulle ollaan myymässä. Tai ainakin olet jotenkin alitajuisesti jo ollut siirtymässä ostoajatuksen suuntaan ja markkinointi osuu sopivaan kohtaan ja päätät tarttua nyt tilaisuuteen.
Kun sitten hetki on kulunut ostostasi, niin olet ehkä ruvennut miettimään, mitä tuli tehtyä. Joskus olet jälkikäteenkin tyytyväinen hankintaasi. Joskus tilanne on kaduttanut ja toteat tehneesi hutiostoksen. Riippuen tilanteesta saatat lähteä purkamaan kauppaa, palauttamaan ostostasi. Tai sitten annat olla ja nuolet haavasi. Toteat, että oma moka. Pohdit, että seuraavalla kerralla olet tarkempi ja otat asioista tai todellisesta tarpeestasi selvää ennen ostosta.
Olemme ihmisiä ja hutihankintoja tulee tehtyä joskus. Eikä se niin vaarallista ole, jos taloudelliset seuraukset ja muut päätöksen vaikutukset eivät ole isoja. Metsäasioissa ei tällaisia kannata päästää sattumaan, kun kyse voi olla isoistakin taloudelisista asioista. Eikä hakattuja puita enää saa takaisin pystyyn kasvamaan, jos tulee katumapäälle. Kyse voi olla useiden vuosikymmenien harmituksesta ja menetyksistä. Kilpailuttamalla ostajat voi metsänomistajan tilipussiin kertyä satoja, jopa tuhansia euroja enemmän kuin jos summamutikassa myy puunsa ensimmäiselle yhteydenottajalle. Metsäasioissa kannattaa mieluummin ottaa ensin selvää vaihtoehdoista. Niin kiire ei saa olla, etteikö ehtisi perehtymään tilanteeseen, jotta ymmärtää, mistä on kauppoja tekemässä.
Kuulin metsänomistajasta, jolle on puun ostaja kovin ahkerasti soitellut ja nyt sitten lähettänyt pyytämättä ja tilaamatta paksun nivaskan paperia suoraan allekirjoitettavaksi. Päällimmäisenä oli ollut karttakuva metsänomistajan tilasta ja erilaisia merkintöjä siinä. Tämä metsänomistaja oli kovin ahdistunut tuosta tapauksesta, kun ei koko nivaskasta oikeastaan ymmärtänyt kuin sen, että hänen oman metsänsä tiedoista oli kyse. Hän totesi, että pitäisi kyllä tehdä puukauppaa, mutta ensin täytyisi itse vähän ottaa selvää asioista tietääkseen, mitä on tekemässä. Hän kauhisteli myös sitä, että kuinkahan moni säikähtää tuollaista nippua ja allekirjoittaa paperit ymmärtämättä oikeasti, mitä allekirjoittaa. Aika pelottavaa minunkin mielestäni tuollainen noin aggressiivinen kaupan teko.
Vihellä peli poikki heti. Ota aikalisä. Vaadi selityksiä selkokielellä niin, että ymmärrät. Se on sinun oikeutesi. Se on sinun velvollisuutesi oman omaisuutesi hoidossa! Se on myös velvollisuutesi metsän tulevia omistajia kohtaan – olivat he lapsiasi, sukulaisiasi tai joku ihan muu. Se on myös velvollisuutesi ympäristön ja luonnon hyvinvoinnin kannalta. Ottaa selvää asioista – ajoissa, etukäteen. Päivästä, viikosta tai edes vuodesta ei voi olla kiinni se, että isoja päätöksiä pitäisi tehdä ilman, että ymmärtää päätösten vaikutusta.
ÄLÄ ALLEKIRJOITA mitään ennen kuin ymmärrät, mitä olet allekirjoittamassa!
Metsäasioissa ei tarvitse olla raketti-insinöörin tai aivokirurgin tasoinen metsäammattilainen ymmärtääkseen perusasiat. Metsiä on hoidettu ja puuta on myyty vuosisatoja. Pienellä panostuksella ja asiaan keskittymisellä jokainen meistä pystyy ymmärtämään välttämättömimmät asiat ja tekemään omaan metsäänsä ja omaan talouteensa sopivat parhaat päätökset. Minä haluan auttaa sinua alkuun polullasi metsäasioissa. Tekemäni opas “10 vinkkiä onnistuneisiin puukauppoihin” on alku polullasi kohti puukauppoja. Pääset maksuttomasti tilaamaan sen itsellesi tästä.
Keväistä viikonvaihdetta!
-Outi-
Jos koit kirjoituksen hyödylliseksi, niin laita hyvä kiertämään.