Rakastatko luontoa?

Luin Elizabeth Gilbertin kirjaa Big Magic – uskalla elää luovasti, kun hän nosti tuon kysymyksen eteeni. Hän kertoi ystävästään tohtori Robin Wall Kimmeresistä, joka on  kasvitieteilijä, kirjailija ja opettaa ympäristöbiologiaa Ympäristötieteen ja metsänhoidon SUNY Collegessa Syracusassa New Yorkissa. Tuon kysymyksen tohtori heittää opiskelijoilleen ja tietenkin kaikki nyökkäävät. Niin minäkin tein ja mielessäni vielä lisäsin: “Tietenkin!” Sitten jäinkin hiljaisena pohtimaan jatkokysymystä, kuten kaikki oppilaatkin: “Uskotko, että luontokin rakastaa sinua?”

Luontopolun portaatEsi-isämme, isovanhempamme ja ehkä vielä vanhempammekin ovat monessa tapauksessa eläneet paljon lähempänä luontoa kuin mitä me tänä päivänä elämme. Heidän elämänsä on ollut paljon riippuvaisempaa luonnosta ja luontoäidin mielialoista. Väitän, että he ovat ymmärtäneet luontoa ja sen oikkuja nykyihmistä paremmin ja sopeuttaneet omaa elämäänsä luonnon kiertokulun ja tilojen mukaiseksi. Metsä on ollut lähempänä arkea kuin mitä tänä päivänä monella meillä, jotka asumme kaupungeissa. Arki saattaa olla kaukana metsästä, eikä joka päivä edes nähdä puita tai pensaita. Arjen näkyvä luonto voi olla pieni puisto tai kadulla tepasteleva pulu. Kuitenkaan ilman luonnon ja metsien olemassaoloa ja hyvinvointia meidän olisi mahdotonta elää.

Metsillä on merkittävä rooli ilmaston lämpenemisessä ja tai oikeastaan sen hillitsemisessä. Metsät ja muu biomassa sitovat yhteyttäessään hiilidioksidia ilmakehästä ja toimivat siten merkittävinä hiilinieluina. Oheisessa kuvassa on Tilastokeskuksen yksinkertaistettu infograafi vuodelta 2013  siitä, mitä tuon hiilinieluasia tarkoittaa. Klikkaamalla kuvaa, saat suurennettua sen uuteen välilehteen.

Infograafi metsien hiilinielusta

Hiilinielu ja päästöt ovat olleet kuuma puheenaihe, kun EU-tasolla väännettiin LULUCF-asetusta. Tuo asetus määrittelee miten maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsänhoidon nielut ja päästöt otetaan huomioon EU:n ilmastotavoitteissa vuoteen 2030 saakka. Suomalaisilla metsäisenä maana oli paljon pelissä rajoituksista keskusteltaessa. Suomalaisten metsien laskennallinen hiilinielu on ollut viimeisen parin kymmenen vuoden aikana 30 – 60% Suomen päästöistä. Muualla Euroopassa taso on ollut vain 10% luokkaa. (https://mmm.fi/metsat/metsatalous/metsat-ja-ilmastonmuutos/metsien-hiilinielut) Samat rajoitukset olisivat olleet kohtuuttoman suuret suomalaisille metsänomistajille ja metsäteollisuudelle, kun metsien käyttöä olisi rajoitettu rajummin. Nyt Luonnonvarakeskus on julkaissut uutta tutkimustietoa Suomen metsävarannosta eli siitä, paljonko metsät kasvavat vuosittain sekä paljonko niitä käytetään. (https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/metsa/metsavarat-ja-metsasuunnittelu/)  Positiivisena uutisena tuli tieto siitä, että suomalaiset metsät kasvavat aiempaa enemmän, jolloin metsien sitoma hiilimääräkin on kasvanut. Ylen uutisoinnissa mainitaan merkittäväksi tekijäksi tässä suomalaisen parantuneen metsänhoidon! (https://yle.fi/uutiset/3-10516859) Tästä me metsänomistajat voimme olla ylpeitä ja jatkaa samalla tiellä pitämällä entistä paremmin huolen metsistämme – sekä Suomen, suomalaisten ja koko maapallon puolesta, mutta merkittävästi myös oman metsäomaisuutemme arvon kasvattamiseksi.

Vähän toisenlaisen näkökulman luonnon rakastamiseen toi väsynyt metsänomistaja, joka jatkaa vuodesta toiseen taisteluaan majavien kanssa. Sen, mitä metsänomistaja ehtii patoja purkamaan, harmistuneet majavat rakentavat takaisin ja pahimmoillaan nostavat veden metsään tuhoten laajojakin alueita. Siinäkö sitä todistetta siitä, että luonto rakastaa meitä? Yksi luontokappale kiusaa toisia itsekkäällä padonrakentamisella ja hukuuttaa puuston ja häiritsee niistä riippuvaisten lajien elämää. Jänis ja pyy kavereineen saattavat purra hammasta, kun raivaussaha on pörrännyt ennakkoraivauksella, eikä tutusta pusikosta löydy suojaa, mihin päänsä työntää. Hirvet taitavat sen sijaan olla konemiehiä, kun kuulemma niitä käy ihmettelemässä raivurin tai moottorisahan ääntä. Vai käyvätkö tarkistamassa, mistä aukeaa helpommat kulkureitit tai löytääkö metsuri vesakosta sopivan kokoista männyntainta popsittavaksi.

Haapaäidin itku raivattujen juurivesojensa perään sen sijaan saa sen lykkäämään entistä tiheämpää häiritsevämpää vesakkoa. Samoin juuri uutisoitiin sitä, että  metsämyyrät lisäävät sikiämistään ja kasvattavat poikueidensa kokoa, jos pelko saalistavasta pedosta saavuttaa feromonituoksuina vaikka vain toisen käden tietona emomyyrät. (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/era/artikkeli-1.336050) Näistäkin kaikista luonnon meille eteen tuomista haasteista selvitään, kunhan yritetään ymmärtää kokonaisuutta ja ottaa luonto kokonaisuutena huomioon. Suunnitellaan metsänhoitotoimenpiteet niin, että pienriistan tarpeet huomioidaan. Hakkuita suunnitellaan ja  pohditaan vähän laajemmin ja pidempikestoisesti kuin juuri sen hetken tarpeiden mukaisesti. Näin toimien on päästy tuohon Suomen metsien isompaan kasvuun ja vanhan sanonnan mukaisesti: Luonto palkitsee hoitajaansa.

Hakkuilta jätettyjä pikkukuusia

Luonnon ja ihmisen välinen molemminpuolinen rakkaus ja vuorovaikutus on välttämätöntä molemmille. Ilman ihmisen huolenpitoa luonnosta ja metsistä ei luonto pystyisi huolehtimaan ihmisestä – vastavuoroisuutta tarvitaan. Kuten Elizabeth Gilbert tiivistää: “Luonto antaa siemenen, ihminen puutarhan: kumpikin on kiitollinen toisen avusta.”

Tiedostetaan metsiemme tärkeys ja arvo, rakastetaan metsiämme, niin metsät rakastavat meitä!

-Outi-

Oletko jo haravoinut metsäsi?

Jaa, että mistä moinen kysymys nyt tuli mieleeni. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kävi tutustumassa Kalifornian maastopaloalueeseen. Käynnillään hän haastattelussa kommentoi muiden maiden hoitavan metsiään paremmin. Mallimaaksi hän nosti Suomen metsävaltiona, jossa käytetään paljon aikaa metsien haravoimiseen ja siivoamiseen. Linkki Ylen uutiseen https://areena.yle.fi/1-4235830?seek=10 Suomen presidentti Sauli Niinistö korjaa keskustelujen sisältöä Ilta Sanomien jutussa: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005903597.html

Pari ajatusta, jotka tästä päivän puheenaiheeksi nousseesta tapauksesta tulee mieleeni. Mikä on median valta tuoda asioita julki? Kuinka paljon medioissa esiin nostetut asiat ovat vastaavia sammakoita, joita sitten kukaan ei viitsi, ehdi, halua korjata? Kuinka paljon julkaistuista asioista päästetään läpi tarkoituksella, jotta saadaan yleisö lukemaan ja ostamaan? Paljonko läpi päässeistä asioista on oikeasti lipsahduksia, joissa toimittajien yleistietämys tai asiaan perehtyneisyys ei ole riittänyt karsimaan virheellisiä asioita tai ymmärrys ei ole riittänyt etsimään laajempaa tietoa ja viitekehystä aiheeseen. Toisaalta mietityttää myös lukijoiden mediakriittisyys. Pystyvätkö ihmiset arvioimaan, mikä uutinen on selkeä lehtisammakko tai kuvankäsittelyllä tehty pöllönpoikasprovokaatio?

Trumpin haravointiesimerkin jokainen suomalainen ymmärtää selkeäksi hölmöksi lipsahdukseksi. Mutta kuinka paljon ihmiset ymmärtävät medioissa esiin tuotuja asioita kärjistyksiksi ja ääritapauksiksi, joiden välissä on todellisuudessa se kultainen keskitie ja paljon vaihtoehtoja? Metsäkään ei ole mustavalkoinen ja irrotettavissa muusta maailmasta omaksi saarekkeekseen. Avohakkuiden kieltäminen nostaisi puuraaka-aineen hintaa merkittävästi, jolloin metsä- ja sahateollisuuden toimintamahdollisuudet heikkenisivät Suomessa rajusti. Kuinka isot vaikutukset tuolla olisi Suomen kansantaloudelle, jos tehtaita jouduttaisiin sulkemaan ja työpaikkoja vähenisi? Paljonko uusien puupohjaisiin raaka-aineisiin pohjautuvien innovaatioiden toteuttaminen ja niiden kautta uudenlaisten teollisuuden syntyminen Suomeen kärsisivät? Kuinka paljon vientituloja jäisi saamatta? Tai paljonko jouduttaisiin tuomaan ulkomailta puuraaka-ainetta Suomeen ja rahat virtaisivat rajojemme ulkopuolelle? Työpaikkojen vähenemisen kerrannaisvaikutuksia en edes lähde tässä pohtimaan. Myös ilmastonmuutoksen, metsien hiilen sidonnan, hakkuumäärien ja taimien istutukset eivät ole ihan niin yksinoikoisia, mitä median jutuista saattaa kuvan saada. Aina pitäisi miettiä, mitkä ovat asiantuntijoiden omat taustat ja agendat.

Metsänomistajana tällainen ääriasioihin keskittynyt uutisointi voi tuntua ahdistavalta. Jos itsellä ei metsään ja metsänhoitoon liittyvät asiat ole kaikista tutuimpia asioita, avuttomuus näiden asioiden edessä voi saada entisestään lykkäämään ne jonnekin paremmalla ajalla pohdittavaksi. Sitä parempaa aikaa odotellessa sitten metsän arvo saattaa kärsiä. Jättäisitkö kiinteistösi tai muut isommat sijoituksesi odottamaan sitä, että ehdit joskus niitä hoitamaan? Vaikka metsänhoito on pitkäjänteistä työtä, ei sitä kannata jättää tekemättä. Kvartaali ei ole metsänhoidossa vuosineljännes, vaan neljännesvuosisata. Nyt tekemäsi päätökset vaikuttavat vuosikymmenien taakse metsätilallasi. Saatat olla itse tuotoksen kerääjänä, mutta voi olla, että hyötyjiä ovat perillisesi tai muut tulevat tilan omistajat.

Mielestäni on jokaisen metsänomistajan velvollisuus ottaa perusasioista itse selvää, jotta ei ole ihan median, eikä yhden asian takana olevien asiantuntijoiden vietävissä. Vihreänkultaisia keskipolkuja löytyy metsästä paljon.

Lähdetään askel kerrallaan metsäpolulle – ilman haravia,

-Outi-

 

Hirvipaisti soitti ovikelloa

Metsän tuotoksia mietittäessä usein jämähdetään vain puuhun, marjoihin ja sieniin. Nuo ovat jotenkin luonnollisia – puu tietysti ensi sijaisena. Marjat ja sienet jokamiehenoikeudella kenen tahansa poimittavissa. Mutta riista unohtuu usein. Metsänomistaja omistaa myös metsästysoikeudet omassa metsässään. Itselleni ainakin tuli yllätyksenä, kun metsänomistajiksi päädyimme, että meillä on myös metsästysoikeus maillamme. Tiesitkö sinä sitä?

Osa metsänomistajista ei kuitenkaan itse metsästä. Ei mekään metsästetä.  Hirvenmetsästäjä tornissaElämä on muutenkin täynnä kaikenlaista, ei siihen enää mahtunut ajatuskaan metsästyksestä mukaan. Metsästysoikeus voidaan luovuttaa metsästäjille. Paikallinen metsästysseura tekee mielellään sopimuksen metsänomistajan kanssa ja kerää näin metsästysoikeudet mahdollisimman kattavasti omalla toimialueellaan. Näin syksyllä hirvenmetsästyksen alkaessa on helpompi suunnitella jahteja, kun ei tarvitse pohtia, mihin metsäpalstalle olikaan oikeus ja mihin ei. Pienriistan metsästysoikeuden voi luovuttaa vaikka yksittäiselle metsästäjälle, joka voi sitten käydä riistalintuja tai jäniksiä ampumassa. Kuulostaako kauhealta? Pieniä viattomia luontokappaleita ammutaan ja vielä minun metsässäni.

Hirven katkaisema puuMietitäänpä asiaa nyt ensin metsän kannalta. Monessa taimikossa on taimet syöty ennen kuin ne on kunnolla kasvuun päästy. Metsän uudistaminen viivästyy ja saattaa vaatia täydennysistutusta, kun puput, kauriit tai hirvet ovat herkut poskeensa pistäneet. Kyllä siinä metsänomistaja raapii korvallistaan ja pohtii, millä ilveellä suojaisi taimikkonsa ja tulevat metsätulonsa noilta tuholaisilta. Karkotteita ja keinoja jos toisiakin kokeillaan ja etsitään ratkaisuja vaikka kannon nokkaa viedystä radiosta, joka höpöttelee siellä yötä päivää. Toisaalta voidaan yrittää ohjailla kauriita ja peuroja syöttöpaikkoilla tietyille alueille ja koittaa pitää ne tyytyväisinä omenoilla ja muilla herkuilla talven, jotta taimet saisivat olla rauhassa.

Majavat voivat myös olla yksiä riiviöitä. Sen, mitä kaksi insinööriä kerkiää purkamaan patoja ojista päivisin, patoinsinöörit kasaavat yön aikana Majavien tekemä patouudestaan – pahimmillaan jopa niin, että paikalle viety riistakamera ei tallenna tekijöitä, mutta yks kaks pato ja rakennustarpeet on siihen vain ilmestynyt. Taistelu alkaa syysöiden viilentyessä ja kestää aina kunnon talven tuloon asti. Miksikö emme anna viattomien luontokappaleiden rauhassa padota ojaa, jos ne kerran niin haluavat? Monessa paikassa on nähty, kun padot on kenenkään huomaamatta päästy rakentamaan, niin vesi on noussut metsän puolelle. Isoja alueita puustoa on tuhoutunut, kun juuristo on hukkunut veteen, eikä happea enää ole sinne saatu. Myös laajentunut majavakanta on saattanut kaataa ison alueen puut, ihan vain syödäkseen kuoret ja rakentaakseen seuraavaa patoa jonnekin.. Yhdelläkin majavaperheellä on laaja vaikutus isolle alueelle ja jos yhdyskunta kasvaa, niin tuhoalue laajenee moninkertaiseksi.

Kun metsästäjät saavat metsästysoikeuksia palstoille ja näitä riistakantoja saadaan pidettyä  pienempänä, hyötyjä on paljon. Taimikot pääsevät paremmin rauhassa kasvamaan ja tuottamaan omistajalleen puuta normaalissa kiertoajassa. Myöhemminkin voidaan taimikot raivata normaaliin kasvatustiheyteen ilman, että tarvitsee jättää niitä turhan tiheiksi ahtaammin kasvamaan hirvivaaran vuoksi. Majavat eivät pääse tuhoamaan metsää ja mahdollisesti peltoalueita.

Vielä isompana ja tärkeämpänä asiana pidän kuitenkin hirvi-, peura- ja kauriskannan kurissa pitämistä liikenteen turvallisuuden kannalta. Tänäkin syksynä on pari ystävää jo kolauttanut yhteen peuran tai kauriin kanssa. Onneksi on säästytty nyt pelkällä pellillä ja lievillä niskojen muutaman päivän särkemisellä. Pahemminkin olisi voinut käydä. Ja valitettavan paljon pahempia kolareja käykin. Yli 1800 hirvikolarissa on parin viime vuoden aikana kuollut kolme ihmistä vuodessa ja loukkaantunut reilu 140 henkeä. Näiden laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat vuonna 2017 63,5 miljoonaa euroa, mikä on valtava summa!

HirvipaistiNäiden ajatusten myötä palaan siihen ovikellonsoittoon. Hirvipaisti, tai sen tuoja, soitti eilen ovikelloa. Iloisella mielin otin paistin vastaan, kun samalla tiesin, että yksi iso uroshirvi on saanut osuman, eikä ole enää vaarana ihmisille – ei metsissä, eikä liikenteessä. Meillä herkutellaan tuosta useamman kerran ja nautitaan puhdasta luomulihaa. Perheen “lihaanit” kiittävät ja kumartavat, kun metsästäjät ovat omaa aikaansa käyttäneet meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Turvallista syksyä kaikille!

-Outi-

Pyhäinpäivän ajatuksia metsänomistamisesta

Oletko saanut hiljattain suru-uutisen? Ihan ensimmäisenä osanottoni!

Tunteiden vuoristorata voi olla melkoinen ja päälle kaatuu valtava määrä asioita hoidettavaksi. Tilanne on usein vaikea, voimia ei olisi ruveta näitä kaikkia setvimään. Eikä aina ole tietoakaan, mitä kaikkea pitää hoitaa. Yksi tärkeimpiä asioita on kuitenkin perunkirjoitus, joka pitää tehdä kolmen kuukauden sisällä ihmisen kuolemasta. Perunkirjoituksessa kirjataan perukirjaan kaikki perilliset sekä kuolleen varat ja velat ja luetaan mahdollinen testamentti. Perukirjan perusteella määräytyvät perillisille lankeavat perintöverot. Tämän takia kannattaa valmistautua perunkirjoitukseen mahdollisimman hyvin, jotta kaikki asiat tulee sinne kirjattua ja varallisuuden arvot on todenmukaisia.

Miten tämä sitten liittyy metsänomistukseen? Mikäli kuollut henkilö omisti metsää, pitää se olla myös kirjattuna varoissa. Metsätila tai -tilat voivat olla iso osa kuolleen varallisuudesta. Ja mitä oikeammin niiden arvo on määritelty ja kirjattu perukirjaan, sitä oikeammin myös perintöverot määräytyvät. Perinnönjaossakin tasapuolisuuden nimissä on kaikkien etu, että tila-arvio on mahdollisimman todenmukainen.

Tilan arvo voidaan määrittää hyvin monella tavalla. Verottajalla esimerkiksi on keskimääräiset alueelliset taulukkohinnat, joissa käytännössä tilan pinta-ala ja sijaintikunta määrittää arvon. Harvalla kuitenkaan on mitään keskimääräistä tilaa, vaan joka tila on oma yksilöllinen tilansa omine erityispiirteineen ja puustoineen. Myöskään keskimääräiset myyntitilastot alueelta eivät anna yleensä oikeaa arvoa. Valtakunnallisen metsien laserkeilauksen kautta saadaan myös jonkin tasoinen tieto puustosta, mutta ehdottomasti pitäisi ammattilaisen käydä paikan päällä siellä metsässä varmistamassa ja tekemässä tarkistukset, jotta saadaan todenmukainen arvo tilalle. Voit verrata metsätilan arviointia vaikka asunnon hinta-arviointiin. Tuskin senkään kohdalla luottaisit siihen, että kyseiseltä postinumeroalueelta on tuon kokoisia asuntoja myyty tällä keskimääräisellä neliöhinnalla. Vai luottaisitko? Käymättä paikan päällä et voi tietää, mikä asunnon kunto on. Sehän voi olla ihan purkukuntoinen tai loistavassa kunnossa, jolloin kummassakin tapauksessa keskimääräinen hinta on poskellaan. Aivan sama voi olla metsätilan kanssa. Kyseessä voi olla hyvin hoidettu tai täysin hoitamattomaksi jätetty, myyntikokoista tai pelkkää taimikkoa sisältä tila. Arvo on kaikissa todella erisuuruinen. Jos metsätilan arvo kirjattaan liian korkeaksi, perintöveroja lankeaa maksettavaksi turhan paljon. Myös perinnönjaossa liian iso tai liian pieni arvo ajaa perilliset eriarvoiseen asemaan, kun omaisuutta jaetaan.

Usein kuolinpesä jätetään jakamatta. Metsän kannalta tämä saattaa olla haastava tilanne. Kuolinpesässä päätökset pitää tehdä yksimielisesti. Mikäli kuolinpesän jäsenet eivät ole yksimielisiä siitä, miten metsää hoidetaan, voi päätökset jäädä tekemättä ja metsä hoitamatta. Pahimmassa tapauksessa metsä jää hoitamattomana oman onnensa nojaan ja vuosien vieriessä sen arvo voi jopa laskea. Kannattaa yhdessä pohtia, mikä on paras ratkaisu, jotta metsätilan arvo ei pääse. Vaihtoehtoja on monia asian ratkaisemiseksi. Vaihtoehdoilla on erilaisia vaikutuksia sekä omistuksellisesti että verotuksellisesti. Kannattaa kysyä neuvoa metsäasiantuntijoilta vaikka paikallisesta metsänhoitoyhdistyksestä tai metsäasioihin perehtyneeltä juristilta.

Metsä voi olla sinulle nyt paikka, jossa rauhoittua ja pohtia tilannetta. Auringonvalon siilautuessa puiden lomasta voit antaa itsesi surra rauhassa ja kerätä voimia päästäksesi elämässä eteenpäin.

Lämpimin ajatuksina pyhäinpäivän iltana,

-Outi-