Myrskyn jälkeen… on työmaa

Väliin tosi kertomus siitä, kuinka hauskaa metsänomistajana oleminen voi olla – pahimmillaan, parhaimmillaan..

Meillä tehtiin muutama vuosi sitten hehtaarin aukko. Seuraavana syksynä se istutettiin ja työmaata on piisannut siitä saakka. Osassa aukkoa on kovin märkää paikkaa ja isäntä päätti sinne kokeilla tervaleppää. Tervalepät nauttivat vesikuopissaan – osa on jo kohta puoltoista metrisiä piiskoja. Viehtymys lehtikuusiin sai meidät myös istuttamaan kuusen sekaan lehtikuusiakin. Paikalliset peurat, kauriit ja hirvet ovatkin herkutelleet moisilla kulinaristisilla nautinnoilla ihan kunnolla. Ei taida olla montaa lehtikuusta, josta ei latvaa olisi napsaistu poikki. Kuuset ovat lähteneet hyvin eri lailla kasvuun. Osa on virkeitä ja tanakoita taimia, vaikka vatukko niitä koittaa peitota. Liekö vatukko suojannut sitten niitä muilta tuholaisilta. Osa ei meinaa kivikossa oikein jaksaa vauhtiin päästä. Heinäystä ja vatukon kanssa taistelua raivausveitsien kanssa on riittänyt vuosittain. Tänä kesänä vatukko palkitsi kyllä ruhtinaallisesti villivadelmilla. Enemmänkin olisi saanut, jos olisi ehtinyt keräämään. Nyt alkaisi olla aika reikäperkaukselle ja etsiä taimet vatukon ja koivuvesojen seasta esiin ennen talvea.

Kuukausi sitten alueella riehunut myrskytuuli päätti, että me tarvitaan vähän järeämpää jumppaa kuin tuollainen reikäperkaus. Aukolle oli kosteampaan päähän jätetty pieni säästöpuuryhmä. No, myrskypä päätti, että ihan turhaan tuollaiset tuossa pystyssä jököttää ja puhkui ja puhalsi ne nurin. Sepe Susi olisi ollut kateellinen, kun monen puun paakku kellahti kerralla pötkölleen. Samalla meni sitten aukon reunalta ja naapurin rajalta muutamia muitakin puita. Yksi iso koivu onneksi jämähti naapurin mäntyjen ohjaamana puuvajan ja ulkovaraston väliin. Eipä ollut naapuri mökillä ollessaan kuullut, kun puuta tömähtelee nurkissa nurin. Pihalle lähdettyään oli sitten ihmetellyt, että mites tuolla nyt koivupuskaa on heidän tonttinsa reunalla noin oudosti – myrskyhän on kaatanut puita! Ja eikun kipin kapin vihta-aineet nappaamaan ennen kuin tiedottivat meitä asiasta. Hyvä vaan, että käyttivät tilanteen hyväkseen.  

myrskyn kaatama säästöpuuryhmä
Myrskytuuli puhalsi säästöpuuryhmän nurin

Flunssaisina ja kuumeisina kävimme pojan kanssa kartoittamassa tilanteen ja laskemassa kaatuneet puut. Ei sentään ollut metsävakuutuksen ehtojen mukaista minimimäärää, joten ei tarvinnut ruveta pohtimaan vahinkoarvion teettämistä ja korvausten hakemista. Isäntä olisi siltä seisomalta lähtenyt noita setvimään, mutta saimme hänet vakuutettua, että nyt ei ehkä ole hyvä yksin lähteä tuolle työmaalle, kun siellä on puoliksi kaatuneita, naapuripuita vasten nojallaan oleviakin puita. Oma turvallisuus täytyy aina miettiä, kun tuollaisia lähdetään setvimään, eikä meistä pojan kanssa sillä hetkellä apua ollut. Nyt sitten isännän kanssa vihdoinkin ehdittiin sahoinemme tuonne. “Joko te nyt tulette?”,  naapuri jo odotti, että pääsee koivuista klapeja tekemään. Itsellä meillä oli jo kaadettua puuta riittävästi seuraavan talven lämpimiksi, joten hienoa, että käyttökohde löytyi läheltä, eikä tarvinnut kuin karsia ja pätkiä puut.

Koko kesänä en ollut ehtinyt moottorisahan kanssa metsään, joten ihan hauska oli lähteä taas katsomaan, millaista tanssia sen kanssa aikaan saan. Lämmittelin sahaani muutamalla traktoriuralla olevalla pienemmällä puulla, kun isäntä aloitti ensimmäisten kumollaan olevien karsimista ja katkomista. Jatkoin karsitun puun pätkimistä, kun ajatuksissani olin liian hidas ja saha jämähti kiinni. Huokaus, eipä nouse runko sen vertaa, että yksin irti saisin. Isäntä tulikin sopivasti – “lainaisitko sahaa, hällä jäi oma tuonne nakeliin…” “No, juu, lainaanhan minä, kun ensin tulet nostamaan tuota runkoa, että saan sen tästä irti.” Hymyilytti.

Kaadettavat pystyyn nousseet rungot
Karsitut ja latvasta jo lyhennetyt puut nousivat juuripaakun jännityksestä vielä pystyyn.

Hetken päästä säästöpuuryhmäpaakusta oli kaksi runko kohti taivasta – latvojen keventymisen jälkeen jännityksellä olleet juuristot olivat vetäneet ne pystyyn. Liian pitkiä olivat eurokannoiksikin, eikä viitsitty jättää naapurin iloksi niitä siihen törölleen. Sain kunnian kaataa nuo, kun isäntä lähti setvimään seuraavia puita. Siinä kohden alkoi ärsytys kaatolovea tehdessä, kun saha tuntui tekevän vain sahajauhoa – ei edes purua. Terä oli tylsä kuin mikä ja kone ei ottanut kierroksia kunnolla. Kuului isännän saha vaienneen ja kuulin miesten puhetta. Jaaha, naapurin kanssa turinoidaan, joten isompi, parempi saha joutaa nyt mulle. “Juu, ota vaan, siinä terä puree kunnolla, kun ei siinä ole kuin osa hampaistakaan jäljellä ketjussa…” Kyllä se teki jo sahanpurua, mutta aikaa meni ja kädet tärisi, kun puut vihdoin sain nurin. Ja ymmärsin, miksi homma oli mulle niin auliisti annettu. Toinen puista oli niin lähellä juuripaakun reunaa, että oli hieman taiteilua, etten viereiseen vesikuoppaan mulahtanut. Rupesin pätkimään koivunrunkoa, niin eikös ensimmäistä uraa tehdessä bensa lopu. Ja sahan kanssa kohti huoltopistettä. Tankki täyteen ja hoitamaan homma loppuun. Puoliväliin pääsin ekaa runkoa, kun teräketju päätti irtisanoutua hommista ja kierähti kerälle. Oi, tätä metsurin onnea ja autuutta. Älä ikinä luota – edes omaan mieheen – että sahat on varmasti kunnossa. Tarkista aina itse, että terät on kunnossa ja viilattuna ja muutenkin huollot tehty.

Kaadetut rungot
Komeasti tömähtivät rungot tantereeseen
Irronnut teräketju

Teräketju kierähti kerälle ja sanoi työsopimuksensa irtiLähdin sitten katsomaan, mikä isännällä oli touhu, kun oli edennyt jo sinne hankalammille puille asti. Olihan siellä homma edennyt, vaikka saha sammahteli. Ensimmäisenä rupesi kyselemään sitä isompaa sahaa käyttöönsä, mutta kun totesin, että ketju on kerällä ja emännältä nyt jaksu lopussa, niin lähdettiin saunan lämmitykseen.

Tällaista se voi metsänomistajan arki olla – kunnon kuntojumppaa huumorilla höystettynä, eikä aina kaikki suju kuin tanssi. Kuitenkin nautin aina metsään pääsystä, luonnon muutosten seuraamisesta eri vuodenaikoina, lintujen laulusta ja muiden eläinten jälkien ihmettelystä. Siinä tulee huollettua omaa päätäänkin kropan ohella.

Nyt on Mennään metsään – viikot menossa. Oletko huomannut suomalaisten kampanjan metsäkäyntien laskemisesta, jotta saataisiin ainutlaatuiset suomalaiset jokamiehenoikeudet Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle? Käyhän kirjaamassa omat metsäkäyntisi 24.9.–7.10.2018 välisellä ajalla: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/09/23/merkitse-metsakayntisi-mennaan-metsaan-laskuriin-suojellaan-nain?utm_source=facebook-share

Mennään metsään!

-Outi-